maanantai 19. heinäkuuta 2021

Helpotusta helteeseen

Hurja, pitkä helleaalto uuvutti Suomen. Viimein saimme helpotusta lämpötilan laskiessa viikonvaihteessa pariinkymmeneen. Seuraavaksi viikoksi on luvassa uutta hellettä. Nauttikaamme nyt tästä viileämmästä. Nyt ei valiteta vaikka paleltaisi!

Jos kuulut heihin, joita helle todella piinaa ja tekee olon tukalaksi, tässä muutamia vinkkejä helteessä selviytymiseen, ole hyvä, kokeile mitkä toimivat sinulla parhaiten.

1. Juo palauttavaa ja viilentävää kookosvettä. Niitä on saatavilla eri makuja, naturelleja ja maustettuja, hiilihapotettuja ja kuplattomia. Siis mikäli kaupat saavat täydennystä hyllyihinsä. Tutki myös verkkokauppojen valikoimaa. Lisäksi litki kivennäisvettä ja jääteetä joka on tehty viilentävistä yrteistä kuten piparmintusta, sitruunamelissasta, laventelista, kamomillasta, fenkolista. Nauti myös mehukkaita hedelmiä ja marjoja.

2. Valitse viilentäviä ruokia. Kesällä monelle maistuvat raikkaat salaatit. Punainen liha lämmittää. Samoin tekevät luonnollisestikin voimakkaat mausteet, kuten chili ja inkivääri.



3. Hakeudu luonnossa vesistöjen äärelle, varjoisiin paikkoihin, metsään. Luonto hoitaa tutkitusti tehokkaasti. Älä paahda itseäsi auringon poltteessa rusketuksen vuoksi. Nauti auringosta mieluummin pieninä annoksina aamu- tai ilta-aikaan kun helle ei ole kuumimmillaan. Aurinko on tärkeä, muistakaamme kohtuus sen annostelussa.

4. Tee jalkakylpy johon lisäät epsom- tai merisuolaa ja viilentävää puhdasta piparmintun eteeristä öljyä. Aloita varovalla annostuksella ellet ole öljyä ennen käyttänyt, pari tippaa riittää. Voit myös lisätä piparminttuöljyä kookosöljyyn ja rasvata kylvyn jälkeen sillä jalkasi. Molemmat ainesosat ovat viilentäviä ja tekevät hyvää helteen uuvuttamille jaloille ja ololle.
Young Livingillä on lisäksi ravintolisäkäyttöön tarkoitettu 100% puhdas piparminttuöljy, jota voi ottaa sisäisesti. Sen käytölle on joitakin kontraindikaatioita, kuten tietyt lääkkeet ja sairaudet kuten korkea verenpaine. Mikäli olet kiinnostunut asiasta, voit ottaa minuun yhteyttä Hyvinvointisataman kautta. Aromaterapian maailma on uskomaton...




5. Viilennä itseäsi sitali pranayama -hengitysharjoituksella, joka voikin olla jo joogatunnilta tuttu. Siinä hengitetään rullatun kielen kautta sisään. Kieli toimii kuin pillinä, jonka kautta ilma imetään rauhallisesti sisään. Pidätetään hetki ja hengitetään rauhallisesti nenän kautta ulos. Jatketaan muutaman minuutin ajan, tai niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Harjoitus viilentää ja rauhoittaa. Mikäli koet huonoa oloa tai huimausta, pienennä harjoituksen aikaa tai intensiteettiä. Hengityksenpidätyksen kanssa on syytä olla varovainen tai jättää se kokonaan tekemättä, varsinkin jos sinulla on korkea verenpaine. Hakeudu osaavan joogaohjaajan tunnille lisäoppiin. Eikä haittaa ellet saa kieltäsi rullalle, luota että se menee riittävän rullalle, kuppimallikin toimii :)

6. Naura ja iloitse, anna anteeksi, rakasta itseäsi, ole itsellesi armollinen. Viha ja kauna keräävät kuumuutta kehoon, saavat sapen kiehumaan ja erilaisia kuumaoireita aikaiseksi. Nauti tuulesta, hyvien ystävien seurasta, vapaudesta kulkea paljain jaloin, poimia marjoja, uida luonnonvesissä.

Ihanaa, nautinnollista kesää Sinulle, Kaikkea Hyvää <3



Edit: Luonnollisestikin oletan lukijan hyödyntävän tuulettimia, viilentimiä, tarvittaessa vaikka kosteita pyyhkeitä jne, ja välttävän hikoilua ja kiirettä ym itsensä tarpeetonta lämmittämistä. Muistathan että myös alkoholi sekä kuivattaa kehoa, että lämmittää sitä.



maanantai 25. tammikuuta 2021

2021

Edellinen vuosi oli, varmaan valtaosan mielestä, hurja kaikessa yllätyksellisyydessään. Blogi jäi täysin päivittämättä. Olen jo pitkään hautonut ajatusta blogin uudistamisesta, mutta se odottaa edelleen sopivaa syntymähetkeä. Viime vuosi ravisteli vanhaa pois oikein urakalla. Nyt kuluvan 2021 vuoden energiat tuntuvat eteenpäin meneviltä. Helmikuun 11.päivä siirrymme astrologisestikin jo vuoteen 2021 (kiinalaisen ajanlaskun mukaan silloin vaihtuu vuosi). Odotettavissa on maailman muuttumista edelleen. On pysyttävä omassa keskustassa, maadoittuneena, uskollisena itselle ja omalle totuudelle vaikka ulkoapäin huudeltaisiin mitä. Jokaisella on vapaus valita mitä ajattelee, tehdä omat päätöksensä. Jokaisella on vapaus päättää omasta kehostaan, omasta tilastaan. Pysy omassa voimassasi. Jos olo tuntuu haastavalta,  pysähdy, hengitä, kuulostele mitä tunnet, mitä sydämesi sanoo. Hengitä sydämeesi. Jatka niin kauan kuin on tarve.

Tämä blogi siirtyy ehkä jossain vaiheessa arkistoon ja uusi syntyy kun syntyy. Homeopatiaopintoni ovat edenneet mukavasti kolmannen vuoden kevätlukukaudelle. Jäljellä on vajaa puolitoista vuotta, jos edelleen pysyn tahdissa mukana :) Haluan jatkossa kirjoittaa enemmän myös homeopatiasta. Tähän hetkeen annan yksinkertaisen vinkin: Jos pelkäät sairastumista, ota Aconite C30. Yksi rae riittää pitkälle. Sen voi ottaa vaikka kerran viikossa muutaman viikon ajan, jos tarve vaatii. Parhaassa tapauksessa se hälventää pelkoa, kohentaa vastustuskykyä (johon toki vaikuttaa moni tekijä, joihin myös voit itse vaikuttaa), ja leikkaa taudista pahimman terän jos satut saamaan tartunnan. Voit toistaa annoksen mikäli taudin oireita ilmaantuu. Saat tilattua valmisteen esimerkiksi suomalaisesta homeopaattisesta apteekista ja lääketehtaasta Pur Farmasiasta. Mikäli et ole ennen käyttänyt homeopaattisia valmisteita, suosittelen googlaamaan esimerkiksi "flunssa homeopatia" ja tutkimaan asiaa. Homeopaattiset valmisteet sopivat kaikille, mutta niiden käyttöä ei pidä liioitella. Nekin ovat lääkelain mukaisia valmisteita, ja niin kuin ei lääkkeitä koskaan, ei homeopaattisiakaan lääkeaineita pidä yliannostella, vaikka ne muutoin turvallisia ovatkin. Yhdella pienellä rakeella on yllävä voima, toimintatapa vain on eri kuin allopaattisilla lääkkeillä.

Voi hyvin, ja ihanaa, valoisaa tätä vuotta, 2021!

(Kuvan maalaus: Poetillustraties)


tiistai 17. joulukuuta 2019

Joululahjaksi vinkki lähestyvien pyhien varalle

Hei pitkästä aikaa! Ei, en ole haudannut blogia, vaikka kirjoitusväli on ollut huikean pitkä. Opiskelu ja elämäntilanteet pitävät minut kiireisenä, mutta nyt halusin tulla toivottamaan oikein ihanaa, lämmintä joulun aikaa (vaikkakin toivon etteivät säät enää tästä +2:sta lämpene)! <3

Opiskelen nyt toista vuotta homeopatiaa. Perusopinnot ovat takana, ja ihka oikeat harjoitusasiakkaat alkavat pikkuhiljaa muodostaa kaunista jonoa, jotta pääsen heitä auttamaan ensi vuoden puolella. Koska perusopintojen jälkeen voin jo toimia homeopatianeuvojana, haluan nyt antaa pienen vinkin jouluun:

Nauti tunnelmasta, älä syö itseäsi kipeäksi. Jos kuitenkin lipsahti muutama kinkkuleipä tai pari lasia glögiä liikaa, ja olo on tukala, niin kysy luontaistuotekaupasta homeopaattista Nux vomicaa. Se on yksi suurimpia homeopaattisia lääkeaineita ja nykyisessä elämäntyylissä tarpeellinen monelle. Useimmat liikkeet myyvät D-potenssia, joka sopii lievien akuuttitilojen itsehoitoon. Voit sekoittaa muutaman rakeen vesilasilliseen ja ottaa siitä siemauksia esim 15 minuutin välein kunnes olo helpottaa. Ellei muutosta tapahdu parissa tunnissa, tulisi tilaan valita jokin täsmällisempi lääkeaine.

Nux vomican oirekuvaan kuuluvat liiallisuuksista johtuva närästys, ummetus, vatsakivut, täysinäisyyden tunne, ilmavaivat, ripuli sekä muut ruoansulatusongelmat, on sitten kyseessä liiallinen ruoka, juoma tai vaikkapa stressi, ja mahdollisesti vielä yhdistettynä liian vähäiseen nukkumiseen. Nux vomica on homeopaattinen krapulalääke. Olo voi olla oksettava, mutta oksentaminen on vaikeaa. Olo voi olla ärtynyt ja päätäkin saattaa särkeä. Nux vomica sopii monenlaiseen vaivaan ja tilanteeseen, ja jouluähky on yksi niistä. Toivottavasti et tarvitse sitä :) Nautinnollista joulua! <3


torstai 9. helmikuuta 2017

Kevätsää virkistää

Aurinko paljastaa kaikki kodin pölyt, siitä tietää että kevät on tulossa! Auringon valo virkistää ihan huomattavasti useimpia meistä talven keskellä tallaajista, poislukien tietenkin he, joille lisääntynyt valo aiheuttaa masennusta. Etuoikeutetun enemmistön on siis syytä kiitollisena ottaa nyt irti kaikki hyöty kirkkaista kevättalven päivistä.



Päivittäinen ulkoilu lienee paras tapa, eikä siihen välttämättä vaadita kuin viisitoista minuuttia aikaa. Valo ja esimerkiksi reipas kävely tai hiihto tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle. Ei ole tarpeen huhkia hiki hatussa, riittää että pysyy lämpimänä ja nauttii olostaan. Toki aineenvaihduntaan saa vauhtia ottamalla väliin pieniä, 10-60 sekunnin spurtteja. Nämä intervallit myös virkistävät mieltä, kunhan niitä ei tee liian rasittuneena ja väsyneenä. On tärkeää kuunnella omaa kehoaan; mitä tarvitsen juuri nyt? Ei, et tarvitse voisilmäpullaa tai sinistä levyä, mutta voit kuulostella mikä mahdollisesti epäterveellisen tarpeen takana on; onko sinulla nälkä tai tarvitsetko kenties elämästä nauttimista, vai mitä tuo pulla tai muu houkutus sinulle edustaa? Se ei ole pelkkä mitääsanomaton pulla, muuten et kaipaisi sitä. Minkä nälkä sinulla on? Olipa se mikä hyvänsä, aurinko, ulkoilma ja miellyttävä liikunta ovat oivallinen ensiapu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Itse otin eräänä haastavana ajanjaksona tavaksi pakottaa itseni ulos päivittäiselle kävelylle (en tietenkään esim. kipeänä tai mahdottomalla myrskysäällä), ja teen noita kävelylenkkejäni edelleen. Kun siihen on oppinut, sitä kaipaa. Keväällä sitten kun valo alkaa lisääntyä, olo kävelyllä on ruhtinaallinen. Saa ihailla kuinka luonto herää ja oma virkeys kasvaa siinä mukana.

On turha surkutella kurjia säitä, ne kun eivät todistetusti valittamalla parane. Sen sijaan on terveydelle edullista nauttia siitä mistä pitää, ja keskittyä hyvien hetkien antamaan voimaan. Nauttikaamme siis kevätauringosta kaikin siemauksin! Tämä aika on vain kerran vuodessa.

Ihanaa kevättä!


perjantai 23. joulukuuta 2016

Ja joulu tullut on

Rauhaisaa, Ihanaa Joulua,
kiitos kuluneesta vuodesta ja
Onnentäyteistä Uutta Vuotta 2017!

Tuokoon vuosi tullessaan
uutta ihanaa
Sinulle kaikkea mahtavaa,
unelmien täyttämistä
uuden oppimista
iloa ja valoa
Rakkautta,
yllinkyllin
kaikkea.
Avaathan sylis
otathan vastaan
kun elämä tarjoaa parastaan.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kärsivällisyysharjoituksia Kenian malliin

Olen saanut harjoitella hitautta ja kärsivällisyyttä. Niinhän se menee, että elämä tarjoaa juuri sitä mitä kulloinkin tarvitsen, tajusinpa sitä tahi en :D

Olin perheen ja läheisten kanssa Kenian matkalla. Tämä matka oli meille kolmas koko perheen Kenian matka ja kaikki kolme olemme tehneet reilun vuoden sisään. Syynä isännän työt ja muiden lomat :D Lensimme lokakuun puolivälissä Nairobiin, jossa vietimme ensialkuun muutaman päivän. Kävimme katsomassa eläimiä ja luontoa, tekemässä ostoksia ja loikoilimme hotellin uima-altaalla. Nairobista pääsimme paikallisen halpalentoyhtiön Jambo Jetin koneella Mombasaan jatkamaan reissuamme. Mombasassa ei kukaan seurueestamme ollut käynyt aiemmin. Siellä keskityimme vielä Nairobia enemmän veden äärellä oleiluun, sillä hotellin allasalue ja viereinen hiekkaranta tarjosivat nautiskeluun oikein mukavat puitteet. Osa seurueesta kävi myös veneretkellä ja opastetulla kierroksella historiallisessa vanhassakaupungissa. Mombasasta lensimme vielä lopuksi takaisin Nairobiin pariksi päiväksi matkamme kolmanteen hotelliin.



No, sielläpäin maailmaa eivät kaikki asiat ole kuten täällä koto-Suomessa, kuten arvata saattaa. Minä, joka inhoan epävarmuutta, asioiden sujumattomuutta ja pitkiä odotteluita, sain oppia oikein olan takaa. Kadunvarsien roskiin ja rähjäisyyteen olin jo tottunut edellisten reissujen aikana, mutta asioiden verkkaiseen sujumiseen tarvitsin lisää harjoitusta.



Luonnollisestikin ensin odottelimme Helsinki-Vantaan lentokentällä monenlaisia asioita, kuten esimerkiksi ruumaan lähetetyn laukun palauttamista, sillä isäntä oli epähuomiossa työntänyt check-inissä passit laukun taskuun! Amsterdamissa odottelimme uudelleen; Nairobin lentomme oli myöhässä. Nairobissa odottelimme seurueen viimeisiä matkalaukkuja melko pitkään, ja kun ne saapuivat ja istuimme autoissa kohti hotellia, huokaisin jo helpotuksesta. Kuitenkin, kellon ollessa puoli yksi yöllä istuimme hotellin aulassa odottamassa huoneitamme, sillä varauksia ei löytynyt mistään ja hotellin henkilökunta alkoi siinä vaiheessa valmistella meille huoneita. Eikä mitä tahansa paria huonetta, vaan meidän oli saatava asianmukaiset tilat kolmelle perheelle (yhteensä viisi huonetta), joissa kaikissa nuorimmat lapset olivat kuusivuotiaita. Toisin sanoen perheiden huoneet eivät saisi olla kaukana toisistaan (olimme varanneet väliovelliset perhehuoneet, mutta sellaisia emme saaneet). Kaiken selvittäminen kesti (aivan liian) pitkään. Ja kuten arvata saattaa, herättyämme aamuneljältä, seurue oli melkoisen väsynyt tuossa vaiheessa.


Ensimmäisen hotellimme ravintola ei ole nopeimmasta päästä. Ruokia sai yleensä odotella pöydässä pari tuntia. Seitsemän mukana olevan lapsen kanssa. Onneksi pöytäliinat eivät olleet kovin valkoiset, ja lapset pääsivät juoksentelemaan puutarhaan ruokaa odotellessa.



Nairobin liikenneruuhkat ovat noin Helsingin ruuhkat potenssiin kymmenen. Muutaman kilometrin matka saattaa kestää autolla tunteja. Siispä maan sisäisiä lentojakin varten kentälle on lähdettävä ajoissa. Tämä tarkoittaa jälleen lisää odottelua. Siellä tarjolla olevat palvelut kotimaan terminaalissa eivät ole aina kovin kaksiset. Sentään onnistuimme aina saamaan istumapaikat, koska olimme ajoissa paikalla.



Mombasassa pääsimme onneksemme suoraan illallispöytään, joka pursusi kaiken maailman herkkuja. Huoneetkin saimme osittain varauksemme mukaisesti (yksi perhe joutui kahteen eri kerrokseen, mutta huoneita saatiin vaihdettua seuraavana päivänä). Laukunkantaja kärryineen kierrätti isolla pimeällä hotellialueella meidät erityispitkää reittiä huoneisiimme ja oli kyllä varsin ystävällinen, mutta saatuamme paimennettua lapset nukkumaan, huomasimme mieheni kanssa ettemme pääse takaisin huoneeseemme, sillä huoneemme avainkortti ei toiminut. Odottelimme käytävällä melkoisen tovin uutta korttia, jälleen yöllä (ja minä en ole mikään yökukkuja). Tuossa vaiheessa saattoi savun havaita nousevan korvistani.



Matkamme aikana vähintään kerran päivässä täytyi selvitellä avainkorttien toimivuutta, sillä ne vaan lakkasivat toimimasta siitäkin huolimatta, että emme säilyttäneet niitä puhelimien vieressä. Eräänä päivänä odottelin huoneen oven takana vessahädästä kärsien puolisen tuntia ja sinä aikana paikalla kävi neljä eri henkilöä asian tiimoilta. Alkuperäinen hotellipoika oli kadonnut maisemista ensimmäisen yrityksensä jälkeen. Pääsin vessaan naapurihuoneeseen ja lopulta noin tunnin kuluttua huoneemme oven sähkölukkoon vaihdettiin paristot. Silti kortti ei seuraavana päivänä taaskaan toiminut. Onneksi niitä oli kaksi. Onneksi asioita odotellessa voi loikoilla aurinkotuolissa.



Hotellin rantaravintolasta sai hyvää ruokaa ja annoskoot olivat jopa liiankin isoja, mutta nopeudesta ei pisteitä herunut. Syömään olisi aina pitänyt osata lähteä kaksi tuntia ennen kuin on nälkä. Eikä auttanut edes vaikka ravintolan henkilökunnalle kertoi moneen otteeseen että lapset ovat nälkäisiä. Jälleen kerran, onneksi pöydästä pääsi juoksentelemaan vaikkapa rannalle (jolla tosin kaupustelijat eivät jättäneet edes lapsia rauhaan). Se mikä asioihin laittoi ravintolassa vauhtia, oli töidensä vuoksi pukuun sonnustautunut aviomieheni. Kun hän tuli paikalle palaverivaatteissaan, saimme aina ravintolan esimiehen paikalle varmistamaan meille laatupalvelun. Vapaa-ajan vaatteilla ei samanlaista vaikutusta ollut.



Viimeinen majoituspaikkamme Nairobissa oli kaikista kolmesta vaatimattomin, mutta tietyllä tavalla mukavin minun makuuni. Syyt lienevät selvät. Huonevaraukset löytyivät heti, huoneet olivat kuten pitikin, siivous toimi moitteettomasti, toimimattomat avainkortit vaihdettiin nopeasti, ja ruokaa sai kun halusi (se vain oli puolet kalliimpaa, sillä ravintola oli yhteiskäytössä viereisen, kalliimman hotellin kanssa).



Matkan aikana piti seurueen ruoat aina tilata samaan laskuun mikäli halusi välttää epäselvyydet laskutuksessa. Ja siihen piti vain sopeutua, että annokset eivät useinkaan olleet tilatunlaisia; riisin tilalle tuli ranskalaiset, kokojyväleivän tilalle vaalea leipä jne, sillä tarjoilijat eivät kirjoittaneet valintoja minnekään ylös. Mutta toisaalta kaikki on Keniassa hyvin joustavaa, ruokaa voi tilata listan ulkopuolelta, ja mitä tahansa voi saada kun vain osaa pyytää.



Kaiken perussähellyksen väleissä tietenkin odottelimme toinen toisiamme, sillä 12 hengen seurueessa eivät luonnollisestikaan kaikki toimi samaan tahtiin. Yksi asia mitä koskaan ei tarvinnut odotella, oli luottokuskimme Steve kumppaneineen. Pisteet kaikesta Stevelle!

Edelleen odotan kolmatta päivää matkalaukkuani, joka on jäänyt ilmeisesti Pariisin lentokentän transitalueelle. Lähettävät perästä kun jaksavat..? En oikeastaan jaksa enää välittää.



Jos viettäisin Keniassa vaikkapa puoli vuotta, minkähänlaisen stressireaktion Suomeen palaaminen aiheuttaisi..? Täällä on kaikki niin justiinsa kuin pitääkin, tai muutoin ei hyvää seuraa! Pieni ravistelu tekisi meille hyvää.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Juhannuksen taikaa, kukkaishoidon aikaa!

Juhannus onkin yhtäkkiä ovella! Alkuvuosi meni surutyön ja monenmoisten haasteiden parissa. Kesän tullen mielen valtaavat luonto, vihreys, vehreys, aurinko, kasvimaa, villivihannekset ja tietenkin lähestyvä loma ja kesän tuomat uudet tuulet. Näin juhannuksen aikaan on parhaat hetket nauttia Suomen luonnosta, poimia hyvää tekeviä yrttejä ja kenties tehdä pieniä juhannustaikojakin.

Tänä vuonna halusin näin juhannuksen kynnyksellä kirjoittaa lääkeyrttimaailman kingistä, monien hoitokeinojen tuhattaiturista siankärsämöstä. Kyseinen jokapaikan kukkanen muuten on Suomen terveystuotekauppiaiden liiton toimesta valittu vuoden 2016 rohdoskasviksi. Ellei kasvi ja sen käyttö ole sinulle vielä tuttua, niin kannattaa siis lukaista nyt ainakin tämä teksti :)

Siankärsämön käyttöalueet ovat todella laajat. Sitä käytetään niin ruoansulatus-, virtsatie- ja eturauhasvaivoihin, "naistenvaivoihin", flunssaan ja astmaoireisiin, vastustuskyvyn kohentamiseen, sydänterveyden edistämiseen, hiivasienen häätöön, elimistön puhdistamiseen, suonikohjuihin, peräpukamiin, kivunlievitykseen, palovammoihin ja monenlaisiin iho-ongelmiin ja -vaurioihin, kuin myös verenkierron elvytykseen, tärkeimpiä nyt mainitakseni. Lisäksi sen tuoksulla voi karkottaa hyttysiä, paarmoja ja punkkeja, ja ovatpa kyseisen kasvin energiat sopivat myös auran vahvistamiseen. Kokeile siankärsämötippoja jos flunssat vaivaavat liian usein, haluat suojautua esim. haitalliselta säteilyltä tai sinusta tuntuu että negatiiviset energiat pääsevät liialti vaikuttamaan sinuun.

Siankärsämöstä valmistetaan monenlaisia terveystuotteita kukkatipoista voiteisiin, mutta sitä löytyy hyvinvarustellun kaupan hyllyltä myös teeyrtiksi kuivattuna. Kuivaaminen on helppoa itsekin: leikkaa kukat puhtaalta paikalta mieluiten aamupäivällä aurinkoisella säällä, ripusta nippu roikkumaan esimerkiksi keittiöösi, paikkaan jossa se on suojassa auringonpaisteelta. Voit myös hoitaa kuivauksen kuivurissa, saunan jälkilämmössä tmv. Kuivaus on valmis, kun kasvit ovat rapsakoita. Muista kuitenkin ettet kuivaa yrttejä yli 40 asteessa. Siankärsämöstä voi käyttää sekä kukat että lehdet. Parhaita hetkiä poimimiselle ovat päivät juuri ennen täysikuuta, ja poimia voit koko kesän. Kuivattua yrttiä voi ripotella mausteeksi ruokiin, erityisesti riista ja kala pitävät sen mausta. Älä kuitenkaan ripottele sitä ruokiin liikaa, sillä siankärsämön maku on melko voimakas. Yrttiöljyssä esimerkiksi koivunlehtien kaverina se maistuu mainiolta. Öljyä voi sitten käyttää kastikkeeksi melkeinpä mihin vain :)

Tässä vielä hieman vinkkiä kukkataikoihin siankärsämön avustuksella. Keinot on poimittu Sinikka Piipon kirjasta Kasvien salaiset voimat. Piippo kertoo, että paras aika siankärsämön keräämiselle ja käytölle on juuri juhannus. Siankärsämöllä voit kutsua elämääsi ystäviä ja perhettä, siankärsämön tuoksu saa huoneessa olijat arvostamaan ja rakastamaan itseään sekä toisiaan. Tuoksu parantaa ihmissuhteita. Tässä Piipon ohje kasvavan kuun aikana (seuraavan kerran 5.7. eteenpäin) tehtävään rakkausrituaaliin: "Perjantaina kasvavan kuun aikaan ota yhdeksän kuivattua siankärsämön kukintoa, sido ne yhteen vihreällä nauhalla, sido kimppu puunpalaan kuparilla ja vihreällä langalla ja ripusta nippu sängyn ylle. Nippuja on annettu vastanaineille kestävän rakkauden takeeksi. Siankärsämö hääkimpussa takasi onnen ainakin seitsemäksi vuodeksi, mistä nimi seven year's love. Se suojelee avioliittoa ja muita vakaumuksellisia suhteita." Piipon kirja paljastaa myös, että druidit käyttivät siankärsämöä rakkausmagian lisäksi sään ennustamiseen, ja että kasvin tuoksu voimistaa intuitiota. Siankärsämö tyynyn alla auttaa naimatonta naista näkemään unessa tulevan aviomiehensä.

Näiden vinkkien siivittämänä toivotan Sinulle taianomaista juhannusta ja oikein ihanaa kesän jatkoa!

(Huom: Henkilöiden, jotka ovat allergisia mykerökukkaiskasveille, on syytä välttää siankärsämöä. Myöskään raskauden aikana sen käyttö ei ole suositeltavaa, sillä sen sisältämä tujoni voi aiheuttaa keskenmenon. Muutoinkin muistathan kohtuukäytön, lääkinnälliseen käyttöön yrttejä otetaan parin viikon kuureina.)