torstai 31. toukokuuta 2012

Menettämisen pelosta

"Ainoa asia, joka meillä on menetettävänä, on että syvällä sisuksissamme meidät on ohjelmoitu tuntemaan, että meillä on paljon menetettävää."

-Pema Chödrön

Aika lohdullinen ajatus :-)
Mukavaa viikonloppua!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Kevätjuoksuja

Olin tänään alakoulun kevätjuhlassa. Noissa tilaisuuksissa täytyy aina ihmetellä kaikkea sitä luovuutta mitä pienestä kyläkoulusta löytyy! Oppilaat suunnittelevat ja toteuttavat alusta loppuun saakka mitä ihmeellisempiä asioita juhlia varten, kuten esiintymisvaatteita, koreografioita, tietoteknisiä esityksiä (jotka minulta jäisivät tekemättä)...

Tänään näimme mm. musiikki- ja tanssiesityksiä, näytelmiä ja gaalapalkintojen jakoa sekä oppilaille että koulun henkilökunnalle. Ja vanhempainyhdistys oli jälleen hoitanut vatsantäytettä juhlapöytiin. Kyllä kelpasi. Juniori taputti innoissaan käsiään joka esityksen jälkeen, ja myös silloin kun kukaan muu ei taputtanut. Poika ymmärtää hyvän päälle ;-) Hän olisi myös halunnut mm. osallistua isosiskon kanssa intiaaninäytelmään, ja järjesti näin äidille ja isälle hieman taukoliikuntaa ;-)

Kaiken luovuuden kukkimisen kunniaksi haluan tänään siteerata japanilaista runoilija Ryokania, joka itse tituleerasi itseään Suureksi Hupsuksi.


"Jos tahdot löytää merkityksen, lakkaa juoksemasta niin monien asioiden perässä."

-Ryokan 
(1758-1831) 

Ihania sarastavia kesälaitumia! :-)

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Etenemisen asenne

Lähdin ystävän kanssa Naisten Kympille. Lähdimme liikkeelle ajatuksena reipas kympin kävely ja tapahtuman fiiliksestä sekä kauniista säästä nauttiminen. Ei ollut tarkoitus juosta; on ollut polvivaivaa ja lonkkavaivaa, ja molempien edellisestä juoksusta oli melkein vuosi aikaa.

Päädyimme puolivahingossa hölkkäryhmän lähtöön.
- No hölkätään hetki, suurin osa hölkkäryhmästä vaihtaa kuitenkin kohta kävelyyn, kun on lähtöalueelta pois päästy.

Kyllä, moni vaihtoi kävelyyn, mutta hölkkääminen oli pitkästä aikaa oikein mukavaa, joten jatkoimme eteenpäin samaa tahtia. Kilometripyykkien kohdalla tuumailimme, että mihinköhän asti ehkä jatkamme hölkäten.
- No, mennään niin kauan kuin hyvältä tuntuu. - Eihän pistä polveen? - Ei, jatketaan vaan.

Seitsemän - kahdeksan kilometrin kohdalla alkoi tuntua raskaalta, kun aurinko porotti täydeltä laidalta ja vesipisteeltä oli tultu jo hyvän matkaa eteenpäin. Onneksi toinen vesipiste odotti kulman takana ja sitten saatiin varjoakin välillä.
- Kyllähän me juostaan loppuun saakka, kun on enää näin vähän jäljellä!

Loppua kohden kiristimme hieman tahtia ja loppuun asti tuntui hyvältä! Sopiva vauhti, matkasta nauttiminen ja stressitön eteneminen sai aikaan sen että molemmat yllättivät itsensä. Kävelemään lähdimme, iloisina itsemmevoittajina tulimme maaliin. Ja tämä siksi että lähdimme matkaan kevyin mielin ja nautimme etenemisestä ilman paineita. Tämän kun aina muistaisi tavallisessa arjessakin!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Ole rohkeasti oma itsesi

Ihmiset ympärilläsi koettavat eri tavoin hakea muiden hyväksyntää, myös he jotka vaikuttavat itsevarmoilta. Hyväksymällä itse itsesi, myös ulkomaailma hyväksyy sinut. Ja toisaalta kun olet itse hyväksynyt itsesi, et välitä muiden hyväksynnästä.

Ollaksesi hyvä sinun ei tarvitse pukeutua ja ehostaa kuten muut, sisustaa kotiasi lehtikuvien mukaan, ajaa tietynlaisella autolla, tehdä tietynlaisia töitä ja harrastaa sitä mitä muutkin. Olet riittävä, hyvä ja täydellinen juuri sinuna - aitona itsenäsi. Kauneus tulee sisältäpäin, ja se hehkuu olemuksestasi myös kauas ulkomaailmaan kun luotat omaan sisäiseen viisauteesi ja kauneuteesi. Kuuntele ja tunne se!

Hyväksy itsesi ja muut, ole heti tänään kaunis, varma, viisas ja täydellinen!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Luo, hyvä ihminen, luo

Pidätkö piirtämisestä, maalaamisesta, käsitöistä, askartelusta? Entä laulamisesta, soittamisesta, tanssimisesta, runoilusta, kirjoittamisesta? Tai puutarhasuunnitelmien tekemisestä, saven tai kynttilöiden valamisesta, korujen tekemisestä..? Luovuudelle on lukematon määrä ilmaisutapoja. Ilmaisetko sinä itseäsi, käytätkö luovuuttasi?

Moni vain haaveilee taulujen maalaamisesta, mallista piirtämisestä, kirjan kirjoittamisesta, villapaidan neulomisesta, polkuauton rakentamisesta, musiikin tekemisestä. Ajattelemme, että ei meillä ole aikaa, tai emme osaa riittävän hyvin. Ja sitten jätämme tekemättä, vaikka nauttisimme suunnattomasti luovuutemme kukoistamisesta. Saatoimme piirtää paljon lapsena ja vielä nuorena aikuisenakin, ja sitten unohtaa luovuutemme antaessamme arjen velvollisuuksien viedä meidät mennessään.

Jos kuvittelet että et ole luova, olet väärässä. Meissä jokaisessa on luovuutta, ja ellet vielä tunnista omaa luovuuttasi, nyt on korkea aika kaivaa se esiin ja tutustua siihen. Luovuus on uuden keksimistä, uusien näkökulmien löytämistä, mielikuvituksen käyttämistä, tutkimista. Luovuutta voit käyttää vaikkapa ruoanlaitossa tai vitsien keksimisessä. Luovuudella ei ole rajoja. Ellet tiedä mistä aloittaisit, tutki vaikka kansalaisopiston kurssitarjontaa ja osallistu jollekin sinua kiinnostavalle kurssille. Kokeile ja löydä. Tärkeintä ei edes ole lopputulos vaan itse tekeminen.

Luovuus antaa mahdollisuuden olla kosketuksissa itsensä kanssa. Se lisää itsetuntemusta ja itseluottamusta. Luovuus eheyttää ja ylläpitää mielenterveyttä, antaa mahdollisuuden käsitellä tunteita. Luovuuden käyttö tuo esille uskomattomat sisäiset voimavaramme. Luovuus innostaa. Luovuus altistaa elämälle. Altistu luovuudellesi :-)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Leffasuositus

Sain viime viikolla viimein käsiini Wayne W. Dyerin elokuvan The Shift. Kiitos hienolle kirjastojärjestelmällemme, jonka kautta sain tilattua ko. leffan yhdessä päivässä toisen kunnan kirjastosta 0,50 euron varausmaksulla. Tämän takiahan me veroja maksamme ;D Videovuokraamoista en ole tuota löytänyt ja omassa kunnankirjastossa kyseistä elokuvaa ei sattunut olemaan, mutta eipä ollut paha odotusaika kauempaakaan tilattuna!

Elokuva kertoo kolmen henkilön tarinat: kiireisen liikemiehen, kahden lapsen äidin ja pinnalle pyrkivän elokuvaohjaajan. Tarinat kietoutuvat hienosti yhteen ja tarinoissa esiintyviin rooleihin on helppo samaistua. Dyer ohjaa näitä kolmea henkilöä muutoksen kautta elämän tarkoituksen ja onnen löytämiseen. Muutoksen alku, josta voi käyttää myös nimitystä kvanttihetki, on vain pieni hetki jolloin oivallat jotain suurta elämästäsi - jotain sellaista joka muuttaa koko elämäsi ja kääntää arvomaailmasi ylösalaisin. Kaunis elokuva, jota suosittelen ehdottoman lämpimästi, vaikka olisit jo onnesi löytänytkin :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Etsitkö mielenrauhaa?

Rauhaa ei tarvitse etsiä. Se on meissä jokaisessa, sinussa, minussa ja maan matosessa. Ellet tunnista sitä, laita silmät kiinni ja kuuntele hetki. Kuuntele miten hengitys kulkee sisään ja ulos, sydän lyö, veri virtaa suonissa. Tunnustele miltä sisälläsi tuntuu, miltä ihollasi tuntuu, miltä kehon ulkopuolella tuntuu. Kiinnitä huomio sisällesi, sydämeesi. Löydät rauhan sieltä, kun vain maltat kuunnella. Tunne rauhaa, vaikka vain pienen hetken päivässä. Pian et enää tiedä miten saatoit joskus olla ilman sitä.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Luonnon ihmeellisyys

Katso kuinka luonto herää vihertämään, kukkimaan, leikkimään väreillä. Leskenlehdet, krookukset, liljat, vuokot, pullottavat puiden lehtien silmut. Linnunlaulu, kengänpohjissa rapiseva hiekka, laineen liplatus. Vihreää siellä, keltaista tuolla. Ja ihana aurinko, sininen taivas, poutapilvi, keväinen sade, tuulenvire.

Nauti tuosta kaikesta mitä luonto sinulle tarjoaa. Istu hetkeksi puun juurelle kuuntelemaan, tuoksuttelemaan, ihmettelemään. Näetkö leppäkertun, perhosen, västäräkin ja muurahaisen? Tuossa hetkessä, mitä muuta voit toivoa, kaikki on täydellistä.

Kaunista viikonloppua.