tiistai 10. heinäkuuta 2012

Rohto nimeltä Calendula officinalis

Löytyykö puutarhastasi kehäkukkaa? Se on hieno valinta kasvimaan reunoille, tai mihin tahansa istutukseen. Kehäkukkaa voi kasvattaa myös ruukuissa. Se on kestävä kasvi  ja menestyy helposti, vaikka et suuri viherpeukalo olisikaan. Kehäkukka tarvitsee ravinteikkaan, hyvin vettä läpäisevän maan eikä pidä liiasta kastelusta. Kukka on yksivuotinen, mutta hyvällä kasvupaikalla se lisääntyy itsekseen siemenistä, ja kukkii näin vuodesta toiseen. Se myös parantaa maan laatua ja soveltuu mm. etanoiden torjuntaan.

Paitsi että kehäkukka on loistava leikkokukka, se on myös monikäyttöinen yrtti. Sen kukkia ja lehtiä käytetään mm. lääkeaineiden valmistukseen. Siitä tehdään myös eteeristä öljyä ja käytetään kosmetiikan valmistuksessa. Itsekin levittelen iltaisin kasvoilleni luonnonkosmetiikkasarjan kehäkukkavoidetta.

1800-luvulla tunnettu syöpärohto nimeltä herba cancri koostui etupäässä kehäkukasta. 1900-luvulla tämä lääke kuitenkin meni pois muodista ja unohdettiin. Tämä trendi on valitettava, luontoäidin lääkekaapilla olisi meille paljon annettavaa. Kehäkukka edistää myös haavojen paranemista ja estää tulehduksia. Kehäkukkavoidetta käytetään ruhjeisiin, haavoihin ja palovammoihin. Kehäkukkateellä kurlaamalla voi puolestaan helpottaa suun ja nielun tulehduksia.

Ellet ole allerginen kehäkukalle, voit kokeilla esimerkiksi tätä ohjetta:

Kehäkukkauute:


2 tl tuoreita tai kuivattuja kehäkukan kukkalehtiä sekoitetaan puoleen litraan kiehuvaa vettä, annetaan hautua 20 minuuttia ja siilataan.
Tämä keitos sisältää paljon eteeristä öljyuutetta. Uutteeseen kastetulla kääreellä voi hautoa ajoksia ja märkiviä näppyjä, tai sitä voi sekoittaa kylpyveteen ja käyttää haavojen kylvetykseen.

Tiesitkö muuten, että jos kehäkukan kukat ovat aamulla vielä seitsemän jälkeen vetäytyneenä nuppuun, se lupaa sadetta. Melko edullinen ilmapuntari ;-)

Lähde:  Hyvän olon yrttitarha (Annabelle Fagner - Martina Schlegel)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti