En ole yleensäkään jatkuvasti äänessä - meidän perheessä sen homman hoitavat ne minua huomattavasti lyhyemmät henkilöt - mutta ellei saa sanottua oikein mitään niin kyllä se tekee olon hivenen hankalaksi! En esimerkiksi pysty komentamaan paikkoja hajottavaa uhmaikäistä (kuiskaus ei ole erityisen vakavasti otettava komento) tai huutamaan yläkerrassa remuaville lapsille, että nyt ulos energiaa purkamaan (onneksi tottelevat vellikellon kutsuääntä, loisto-ostos! ;D) Mutta tässä kolmen päivän aikana olen ehtinyt monen monta kertaa miettiä, että mitä kaikkea oikeastaan on tarpeellista sanoa ääneen. Onko tarpeen koko ajan ohjeistaa perheenjäseniä, vai voisinko parin päivän ajan sallia hieman vapaamman meiningin? Voisinko luottaa muihin enemmän ja hieman vähentää omalle vastuulle ottamista? Kyseessä on oman hallitsemisen ja vastuunottamisen tarpeiden tutkiskelu. Erittäin tervehdyttävää! :-) Melkeinpä pitäisi toivoa, että kerran-pari vuodessa tulisi flunssa ja veisi äänen :D
Kun ääntä ei lähde eivätkä voimatkaan ole ihan kohdillaan, voin loistavasti keskittyä esimerkiksi hyvän kirjan lukemiseen ja kaikessa rauhassa hiljentymiseen. Asiakkaita en voi ottaa vastaan, mutta voin hyvin tehdä kaukoenergiahoitoja (asiasta kiinnostuneille vinkiksi, että kannattaa seurata Hyvinvointisataman Facebook-sivua, tulen lähiaikoina ilmoittamaan siellä mm. maksuttomista ryhmäkaukohoidoista). Voin harjoitella uusia hoitomuotoja (ehkä myöhemmin tulossa palveluihin). Voin tehdä kaikkea sellaista, johon yleensä "ei ole aikaa".
Flunssahan ei ole ollenkaan paha asia :-)
Image courtesy of dan/ FreeDigitalPhotos.net
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti