sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Puhdistusta

Vesi vanhin voitehista, kertoo vanha sanonta. Ja sitä voitelua on tänä vuonna meille riittänyt, monessakin muodossa, ympäri maapallon. Elämmehän vesimiehen aikaa.

Jatkuva sadesää, myrsky tai veden tulviminen kellariin ei välttämättä ilahduta, mutta veden tarkoitus on puhdistaa. Me ihmiset olemme kylväneet ympäristöömme niin paljon negatiivisuutta, että puhdistaminen on välttämätöntä. Täällä Suomenmaassa puhdistusta tulee upeiden vuodenaikojemme johdosta luonnostaan, jää ja lumi puhdistavat maatamme joka talvi :-) Silti lisäpuhdistus tuntuu olevan täälläkin tarpeen. Puhumattakaan sitten Amerikan mantereesta.

Puhdistusta tapahtuu monella tasolla. Oman kehon puhdistuksestakin kannattaa pitää huolta erityisesti tänä syksynä. Kuukauden luonnollinen puhdistuskuuri ei ehkä tekisi pahaa? Runsas vedenjuonti on oikein hyvää puhdistusta, mutta myös yrttivalmisteet auttavat. Joillakin on tapana pitää paasto ennen joulua. Paasto voi koskea esimerkiksi lihatuotteita tai makeisia, sen ei tarvitse tarkoittaa syömättömyyttä.

Oma puhdistumiseni sisältää pitkän flunssan, joka alkoi yli kaksi viikkoa sitten. Aivan ilmeisesti kurkkukeskustani putsataan nyt todenteolla, jotta voin sitten ilmaista itseäni paremmin :-) Tämä on tullut huomatuksi  myös saamissani energiahoidoissa. Energiahoidot ovatkin sellainen asia, joita suosittelen ihan jokaiselle. Yleensä jostakin lähiseudulta löytyy aina energiahoitaja, yleisimmin reikihoitaja, jonka luona suosittelen piipahtamaan tänä syksynä ainakin kerran tai pari. Tai voit osallistua Hyvinvointisataman maksuttomaan ryhmäkaukohoitoon ensi keskiviikkona 7.11. Tarkemmat tiedot löydät täältä.

Muista pitää huolta itsestäsi ja läheisistäsi. Voimalla hyvin autat myös ympäristöäsi. Kaunista alkavaa viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti