tiistai 10. syyskuuta 2013

Hyvä kiertoon - kaikki voivat osallistua!

Syksy näyttäisi pikkuhiljaa tekevän tuloaan. Kesä ja bloggaustaukoni ovat venyneet reilusti syyskuun puolelle. Pikkuhiljaa käynnistelemme koneita jälleen ;-)

Maailmalla tapahtuu, ja Suomessakin. Harva on mielissään esimerkiksi lapsiperheisiin kohdistuvista säästöaikeista. Kovasti on mietityttänyt miksi ihmeessä ja miten on mahdollista, että tiukassa taloustilanteessa säästöt kohdistuvat juuri sinne minne ne eivät saisi kohdistua. Lapset ovat tämän planeetan tulevaisuus, eikö siihen kannattaisi panostaa? En politikoi tämän enempää, vaan haluan kääntää asian positiiviseksi. Kun säästetään ja ahdistetaan ihmisiä köyhyysrajan alapuolelle, pahoinvointi lisääntyy - mitä hyvää siitä voi seurata?

Tilanne on omiaan kaivamaan esille yhteisöllisyyttä, välittämistä, heikommista huolehtimista, vapaaehtoistyölle tekijöitä - sille työlle on varmasti tilausta! Jokainen voi kantaa kortensa kekoon omalla tavallaan. Jokainen voi auttaa. Vapaaehtoistyötä tarvitaan, avustuksia tarvitaan. Apu voi olla kuuntelua, ihan tavallista seuranpitoa, lapsen vahtimista parin tunnin ajan, se voi olla myös materiaalista antamista: pari euroa rahaa nälkäpäivänä, tai tavaraa jota et tarvitse mutta jota joku toinen käyttäisi mielellään. Auttamisväyliä on paljon. SPR ottaa vastaan avustuksia ja vapaaehtoistyötä, satunnaistakin, samoin seurakunnat ja järjestöt. Tai voit rohkaista mielesi ja kysyä mitä naapurin yksinäiselle papalle kuuluu tänään, haluaisiko hän tulla luoksesi kahville. Kaikki auttaminen ja välittäminen tekee tästä planeetasta paremman paikan elää, olipa taloustilanne millainen hyvänsä. Välitetään toisistamme, se on tärkeintä mitä meillä on. Laitetaan hyvä kiertämään <3

Image courtesy of Michelle Meiklejohn/FreeDigitalPhotos.net

1 kommentti: