Entinen häpeä

Tänään lainaan hieman 'erilaisen' lauseen Deepak Chopralta, joka on yksi suosikkikirjailijoistani:

"Henkilökohtaiset riivaajasi vain pahenevat, jos häpeät niitä."
(Deepak Chopra: Vapauta energiasi, toteuta itseäsi)

Häpeilin taannoin kovasti perhedynamiikkaani, tunteitani uusperhettäni kohtaan, tapaa jolla toimin siinä. Koin syyllisyyttä 'puutteellisista' tunteistani, ja olin vihainen ulkopuolelta tuleville oletuksille ja odotuksille, joiden mukaan olisin halunnut toimia ja tuntea, mutten pystynyt. Läheistenkin ihmisten hyvää tarkoittavat lausahdukset saattoivat jäädä pitkiksi ajoiksi kaivelemaan sisimpään. Uusperheeseen liittyviä tekijöitä eivät yleensä ymmärrä juuri muut kuin saman kokeneet, koin tämän kantapään kautta. Lopulta en enää halunnut puhua koko asiasta, vetäydyin. Tarvittaessa näyttelin vieraille ihmisille 'normaalia' perheenäitiä, ja silloinkin olin varma että naamastani paistoi totuus ja sen häpeä.

Viimein ymmärsin antaa periksi ja lakata taistelemasta. En enää yritä. Ja kas, huomasin eräänä iltana rakastavani tätä omituista perhettäni. En edelleenkään mahdu monilta osin tämän yhteiskunnan äitimuottiin, mutta miksi minun pitäisikään? Olen omalle ihanalle, rakkaalle lapselleni biologinen äiti ja lapsipuolille äitipuoli ja sosiaalinen/psykologinen äiti - ja sekin on tärkeää! Teen ja tunnen kuten tässä tilanteessa pystyn, ja tiedän että tämä matka on pitkä ja polku alati muuttuva. Olen tyytyväinen, että olen valinnut hyväksynnän polun.

Väestöliiton opas on löytänyt asialle hauskan ilmaisutavan: Uusperheessä perustetaan ensin perhe ja sitten vasta rakastutaan :-)
http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/uusperheet/isa-ja_aitipuolen_rooleista/

Toivon onnea matkaan kaikille perheellisille ja perheettömille, ei ole syytä hävetä mitään!