Syksy on vierähtänyt jo pitkälle. Ihanaa, että auringon lämpöä ja valoa silti riittää, ainakin täällä Etelä-Suomessa. Bloggaustauko on venähtänyt ennätyspitkäksi; pyrin välttämään kirjoittamista kirjoittamisen vuoksi - kirjoitan mieluummin asian vuoksi, jonka voi lukea suoraan tai rivien välistä. Olen edelleen harjoittanut hetkessä elämisen taitojani. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. kärsivällisyyden opettelua (joka ei suju minulta ihan luonnostaan): Vaikka tuntuu että "pitäisi" tehdä jotain (koska blaa blaa), on odotettava sopivaa hetkeä sen tekemiseen, sitä hetkeä kun oikeasti tuntuu että "NYT on OIKEA hetki tehdä se". Siispä blogikirjoituksetkin syntyvät silloin kun syntyvät, kun on niille oikea aika syntyä :-)
Mutta sillä välin kun odottelee oikeaa hetkeä synnyttää jotain uutta, voi nautiskella elämästä, kuluvasta hetkestä ja sen ihmeistä, olla innostunut erilaisista asioista (vaikkapa siitä mitä aikoo synnyttää). Innostuskin on ihmisen perustarve, oletko tullut ajatelleeksi? Kuinka usein sinä innostut? Pieni lapsi innostuu spontaanisti ja jatkuvasti päivän mittaan. Lapset ovatkin oivallisimpia elämäntaidon opettajia. He elävät hetkessä, innostuvat, yrittävät uudelleen vaikka epäonnistuvat, eivät kanna kaunaa, syövät kun ovat nälkäisiä, liikkuvat luonnostaan paljon, uneksivat ja keksivät kaikkea mahdollista välittämättä siitä kuinka todennäköiseltä se vaikuttaa. Innostuksen herättelyyn voisin heittää kirjavinkiksi vaikkapa Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen tänä vuonna ilmestyneen Innostus -kirjan. Kirja on kirjoitettu paljolti liike-elämän ja työyhteisöjen näkövinkkelistä, mutta on sovellettavissa ihan meihin jokaiseen ihmiseen missä tahansa tilanteessa tai yhteisössä. Kirjaa voi kylläkin suositella erityisesti innostavasta johtamisesta kiinnostuneille, johtaapa sitten työyksikköä tai vaikkapa perhettä. Sisältö on tieteellisillä tutkimuksilla höystettyä perustietoa, jota vaan ei välttämättä tule arjessa ajatelleeksi.
Mistä sinä olet tänä syksynä innostunut? Minua innostavat erityisesti luonto, hyvinvointi ja hyvä olo, liikunta, ihmissuhteet, rakkaus, meditointi, itseni kehittäminen, hetkessä eläminen, vanhasta luopuminen, uuden luominen.
Muista: rajoja ei ole. Tee päivästäsi ihana. Kaunista syksyä <3
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hetkessä eläminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hetkessä eläminen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
tiistai 7. toukokuuta 2013
Leppoisasti lomaa kohden luovien
On toukokuu. Kesä on saapunut. Sen tuntee lämpimästä tuulenhenkäyksestä, kuulee kimalaisen pörinästä, voi haistaa rantahietikosta ja nähdä lasten riemusta trampoliinilla. Olen aloittanut laskeutumisen kesälomaan. Lomailla aion virallisesti vasta heinäkuussa, mutta olen aina ollut huolellisen valmistautumisen kannattaja ;-)
Suomessa kesä voi olla yllättävä, ja tuntua liian kylmältä, kuumalta, sateiselta, lyhyeltä, tai miltä vain. Mutta se voi tuntua myös rentouttavalta ja hoitavalta. Kysehän on tässäkin asiassa miten haluaa kesän ottaa itselleen vastaan koettavaksi. Vaikka kesälomaan olisi aikaa kolme kuukautta, voi nautiskelun aloittaa jo nyt. Voi huomata jokaisen uuden kesän merkin ja keskittyä nauttimaan niistä. Voi olla kiitollinen sateesta ja paisteesta, molempia tarvitaan.
Jälleen kerran voi miettiä mikä itselle on kaikkein tärkeintä. Onko se perhe, työ, ystävät, harrastus, terveys, raha vai jotakin muuta? Ja esittää kysymyksen: elänkö arvojärjestykseni mukaisesti? Kesälomalle kehotetaan aina valmistautumaan jo ennen lomaa sen sijaan että paahtaisi viimeiset päivät töissä kaksinverroin enemmän. Tiedän, töitä on monilla paljon, useilla liikaa. Mutta jokainen voi jättää pois jotakin, joka ei ole kaikkein tärkeintä. Se voi olla työasia tai jokin muu päivittäinen toimi, huoli, ajatus - jokin mitä et tarvitse.
Itselläni aikaa on vienyt ja vie edelleen mm. opiskelut, jotka ovat kalenteria täyttävästä ominaisuudestaan huolimatta hurjan mielenkiintoisia. Ne ovat tällä hetkellä hyvin keskeisellä sijalla päiväohjelmassani. Tähän aikaan vuodesta tärkeitä ovat myös pihatyöt, joita täällä maalla riittää muillekin jakaa. Tärkeää on aika perheen kanssa, terveys, huolella laitettu ruoka, harrastukset, vapaa-aika, luovuus, kiireettömyys, maadoittuminen, keskittyminen käsillä olevaan hetkeen, paikalla olevaan asiakkaaseen, edessäni avautuvaan maisemaan... Vähemmän tärkeää on facebookissa notkuminen, huolien vatvominen, sään surkuttelu, ylenmääräinen pinnistely. Olen jättänyt kesästäni pois asioita jotka eivät palvele minua tai tunnu tarpeellisilta juuri nyt.
Sitä kaikkea tarpeetonta kuljetamme mukanamme uskomattoman paljon. Mutta voimme koska tahansa päättää olla ystävällisiä itsellemme ja luopua edes jostakin. Vaikka siitä päivän kymmenennestä facebookin tarkistuksesta ;-) Ihanaa toukokuuta!

tiistai 5. maaliskuuta 2013
Elämä ei tarjoile mitään turhaa
"Todellista viisautta on kunnioittaa tekemiään yksinkertaisia asioita, sillä ne voivat viedä ihmisen sinne minne hänen tulee mennä."
- Paulo Coelho: Alef
Olen iloinen aamupuurostani, päivän postista, uhmaikäisen hoitopaikkaan viemisestä, sukkalaatikon järjestämisestä. En olisi nyt tässä ilman kaikkea sitä mitä olen kokenut. Yksikään kokemus ei ole turha, kaikella on oma täydellinen paikkansa ja tarkoituksensa, vaikka en sitä aina ymmärtäisikään. On siis syytä suhtautua kaikella kunnioituksella elämän ihmeeseen - siihen että herään aamulla hengissä, terveenä ja hyvinvoivana, näen kuvani peilistä ja voin pestä hampaani, toimittaa kaikki päivän askareeni ja mennä jälleen nukkumaan.
torstai 14. helmikuuta 2013
Ystävänpäivänä
Eilinen on peruutettu shekki;
huominen on velkakirja;
tämä päivä on ainoa käteisesi
- joten käytä se viisaasti.
-Kay Lyons
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ! ♥
Eilinen on peruutettu shekki;
huominen on velkakirja;
tämä päivä on ainoa käteisesi
- joten käytä se viisaasti.
-Kay Lyons
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ ! ♥
tiistai 15. tammikuuta 2013
Kiitokset kaikesta
Olen kiitollinen...
- keuhkoista joilla hengitän
- jaloista joilla kävelen
- käsistä joilla teen töitä
- sydämestä joka tuntee
- silmistä, jotka katsovat minua peilistä takaisin
- katosta pääni päällä
- ruoasta lautasellani
- ystävistä
- perheestä
- naapureista
- harrastuksista
- auringosta
- sateesta
- lähestyvän kevään tuoksusta ilmassa
- menneen talven lumista
- että olen elossa
Kiitollisuuden aiheita on lukemattomia. Ne vain odottavat että ne huomataan. Kiitollisuudella on mahtava voima, joka voi muuttaa elämämme.
Mistä kaikesta sinä olet kiitollinen tänään?

torstai 20. joulukuuta 2012
Uuteen aikaan, uuteen vuoteen
"Täytyy tietää, milloin jokin vaihe on tullut päätökseen.
Ajanjakso on ohi, ovi suljetaan, yksi luku elämästä on takanapäin
- ei ole tärkeää mitä nimeä käyttää, vaan tärkeää on jättää menneisyyteen ne elämän hetket, jotka ovat jo kuluneet ohi."
Paulo Coelho: Zahir
Uuden vuoden lupauksena voimme luvata itsellemme, että joka päivä, joka viikko tai joka kuukausi, tarkastelemme yhtä asiaa, joka ei enää meitä palvele - ja annamme sen mennä, jäädä menneisyyteen. Jokainen hetki on uusi - uusi mahdollisuus, tilaisuus tehdä hyviä, kauaskantoisia valintoja, tilaisuus jättää vanhat kaavat jotka eivät enää meitä palvele.
Oikein hyvää, lämminhenkistä joulua rakkaat lukijat, onnea tulevaan aikaan ja kaunista talvipäivänseisausta 21.12.12 :-)
maanantai 19. marraskuuta 2012
Tänään, juuri nyt
Muista olla tänään kiltti itsellesi.
Kun elät päivän ja hetken kerrallaan, ja olet kiltti itsellesi, saat aikaan asioita, joita kutsutaan ihmeiksi.
Kun elät päivän ja hetken kerrallaan, ja olet kiltti itsellesi, saat aikaan asioita, joita kutsutaan ihmeiksi.
perjantai 24. elokuuta 2012
Matkalla menestykseen ;-)
"A failure is only a step on your way to success."
- Yogi Bhajan
"Epäonnistuminen on vain yksi askel matkallasi menestykseen." Tämä on lohduttavaa muistaa, kun esimerkiksi menee tunteella mukaan uhmaikäisen rettelöintiin ja suomeksi sanottuna polttaa päreensä (kuten minä tänään). Ja lopulta, mikä on epäonnistumista, mikä on virheellistä, mikä on väärin, kuka sen määrittelee, ja kuinka tarpeellista se edes on?
Maailman hyväksyntä sellaisena kuin se on, alkaa siitä että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Niinsanottuine virheineen ja epäonnistumisineen. Jokaisella on mahdollisuus kasvaa irti haitallisista tottumuksista. Luokittelu vain estää meitä näkemästä maailmaa sellaisena kuin se on, kauniina. Ja me olemme osa sitä, sinä ja minä, yhtä kaikki.
Uhmaikäinen on viisas, hän ei muistele kärsimäänsä kovaa komennusta :-) Hän elää hetkessä.
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Etenemisen asenne
Lähdin ystävän kanssa Naisten Kympille. Lähdimme liikkeelle ajatuksena reipas kympin kävely ja tapahtuman fiiliksestä sekä kauniista säästä nauttiminen. Ei ollut tarkoitus juosta; on ollut polvivaivaa ja lonkkavaivaa, ja molempien edellisestä juoksusta oli melkein vuosi aikaa.
Päädyimme puolivahingossa hölkkäryhmän lähtöön.
- No hölkätään hetki, suurin osa hölkkäryhmästä vaihtaa kuitenkin kohta kävelyyn, kun on lähtöalueelta pois päästy.
Kyllä, moni vaihtoi kävelyyn, mutta hölkkääminen oli pitkästä aikaa oikein mukavaa, joten jatkoimme eteenpäin samaa tahtia. Kilometripyykkien kohdalla tuumailimme, että mihinköhän asti ehkä jatkamme hölkäten.
- No, mennään niin kauan kuin hyvältä tuntuu. - Eihän pistä polveen? - Ei, jatketaan vaan.
Seitsemän - kahdeksan kilometrin kohdalla alkoi tuntua raskaalta, kun aurinko porotti täydeltä laidalta ja vesipisteeltä oli tultu jo hyvän matkaa eteenpäin. Onneksi toinen vesipiste odotti kulman takana ja sitten saatiin varjoakin välillä.
- Kyllähän me juostaan loppuun saakka, kun on enää näin vähän jäljellä!
Loppua kohden kiristimme hieman tahtia ja loppuun asti tuntui hyvältä! Sopiva vauhti, matkasta nauttiminen ja stressitön eteneminen sai aikaan sen että molemmat yllättivät itsensä. Kävelemään lähdimme, iloisina itsemmevoittajina tulimme maaliin. Ja tämä siksi että lähdimme matkaan kevyin mielin ja nautimme etenemisestä ilman paineita. Tämän kun aina muistaisi tavallisessa arjessakin!

perjantai 4. toukokuuta 2012
Luonnon ihmeellisyys
Katso kuinka luonto herää vihertämään, kukkimaan, leikkimään väreillä. Leskenlehdet, krookukset, liljat, vuokot, pullottavat puiden lehtien silmut. Linnunlaulu, kengänpohjissa rapiseva hiekka, laineen liplatus. Vihreää siellä, keltaista tuolla. Ja ihana aurinko, sininen taivas, poutapilvi, keväinen sade, tuulenvire.
Nauti tuosta kaikesta mitä luonto sinulle tarjoaa. Istu hetkeksi puun juurelle kuuntelemaan, tuoksuttelemaan, ihmettelemään. Näetkö leppäkertun, perhosen, västäräkin ja muurahaisen? Tuossa hetkessä, mitä muuta voit toivoa, kaikki on täydellistä.
Kaunista viikonloppua.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Tarvitsetko muutosta?
Jos elämässä ja arjessa jokin asia tympii, voit aina kysyä itseltäsi: Mitä voisin tehdä muuttaakseni tilannetta? Tympiikö asia niin paljon, että haluan siihen muutosta? Olenko valmis tekemään jotain haluamani muutoksen eteen? Kuinka tärkeää se on minulle?
Voit muistuttaa itseäsi: Minun on turha jäädä odottamaan, että muut ihmiset muuttavat olosuhteitani, otan itse vastuun elämästäni. Elän omaa elämääni, en kenenkään muun. Toteutan minulle tärkeitä asioita. Saan sen minkä uskon todeksi.
Jos haluat riittävästi jotakin asiaa, löydät kyllä keinon toteuttaa se. Muista nauttia matkasta sen luokse ;-)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Priorisointia
Priorisointi ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani. Heräsin taas tänään siihen, että yritän tehdä kaikkea samaan aikaan. Ja olenko silloin läsnä missään mitä teen? Niinpä...
Kevät on täällä, nyt sen varmaan myöntävät jo kaikki :-) Liian kovalla vauhdilla eteenpäin pyrkiessä jää helposti huomaamatta lumen alta esiin tuleva ruoho ja maa, kuulematta kaunis keväinen linnunlaulu ja ihailematta hohtava keväthanki. Tosin täytyy olla todella muissa maailmoissa jotta niitä ei huomaa. Ihana kevät!
Minulla on onneksi oma personal trainerini, joka vie minut päivittäin ulkoilemaan ja passittaa vähintäänkin seisomaan lumikinosten viereen kun hän heiluu pienen sinisen lumilapionsa kanssa - pakottaa pysähtymään :-) Koetan ottaa häneltä oppia hetkessä elämisestä - ja löytää sadalleyhdelle legoleikkien varjoon jäävälle tekemättömälle työlle toisia hetkiä, jolloin voin keskittyä tehokkaasti niiden tekemiseen. Ehkä ne legoleikit kuitenkin ovat nyt oikeasti tärkeämpiä ;-)

perjantai 24. helmikuuta 2012
Kaunista viikonloppua
Kevät tulee jaruoho kasvaaitsekseen, vaikkaistut hiljaa,tekemättämitään.
-Basho (1644-1694)
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Matkalla
Mikä tavoitteesi onkin, nauti matkastasi sen saavuttamiseen. Hyväksy keskeneräisyys. Onnittele itseäsi pienien välietappien saavuttamisesta. Ja hyväksy se, mihin et vielä pystynyt. Olet tehnyt parhaasi ja se riittää. Joskus myös tavoitteet muuttuvat kesken matkan. Sekin on hyvä. Sinun tarvitsee vain hyväksyä läsnäoleva hetki ja olet perillä.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Kevät toi...
Aurinko on viime päivinä paistellut todella kauniisti valkeita hankia entisestään kirkastaen ja puiden latvoja värittäen. Kevät lähestyy vauhdilla. Muutaman päivän kuluttua elämme jo helmikuuta. Alkaa huonekasvien mullanvaihtokausi ja pian ikkunalaudoilla vihertävät jo yrtit ja kesän taimet. Oma suosikkini on helppo ja herkullinen herneenverso.
Mikäli pidät talvesta, kannattaa helmikuun hanget hyödyntää täysin rinnoin. Seuraavat viikot tarjonnevat vielä upeat mahdollisuudet talviurheiluun ja kaikenlaiseen ulkoiluun. Jos sen sijaan odotat kevättä kuin kuuta nousevaa, keskity nyt nauttimaan sen ensi merkeistä ja kokeile vaikka kasvattaa jotain uutta vihreää omalla ikkunallasi. Pian on myös aika muistaa ystäviä sekä herkutella Runebergin tortuilla ja laskiaispullilla. Tai onko sinulla kenties kiikarissa matka paratiisisaarelle talvilomalla? Nauti odotuksesta, keväästä, elämästä :-) Ihanaa tulevaa alkukevään viikkoa!

tiistai 17. tammikuuta 2012
Ongelmien maailmasta
"Eläin on kokonaisuuden kanssa yhtä. Jatkuva ajatusten virta ei kuormita sitä. Se on syvällä kiinni olemisessa. Eläin ei luo ongelmien maailmaa. Se on yhtä elämän kanssa."
Näin toteaa Eckhart Tolle Findhornin retriitissä, ja kiteyttää vielä osuvasti: Ajattelemalla ei ratkaista ongelmia vaan luodaan niitä. Juuri tämän paremmin asiaa ei voisi sanoa! Kuinka paljon ihmismieli pyörittääkään ajatuksia siitä mitä on joskus tapahtunut, mitä olisi voinut tapahtua ja mitä ehkä tulee tapahtumaan - ajatuksia jatkuvana virtana, noin 60.000 kappaletta päivässä. Kuinka paljon turhaa tuohon määrään mahtuukaan. Suurimmasta osasta voi hyvin luopua. Sen sijaan että loisi mielessään kaikenlaisia skenaarioita voi keskittyä elämään tässä ja nyt ja vähentää ongelmiaan huikeasti :-)

torstai 5. tammikuuta 2012
Nauttiakseen elämästä ei tarvitse odottaa mitään parempaa
Odotatko jo kevättä ja kesää? Lomamatkaa? Viikonloppua? Palkankorotusta? Älä unohda nauttia tästä hetkestä. Tavoitteita saa olla ja on hyvä asettaa itselleen mielekkäitä päämääriä, mutta jotain kohti kiiruhtaminen ei saisi pilata matkantekoa, kadottaa maisemaa silmistäsi.
Nauti talvesta, valoisan ajan pikkuhiljaisesta pidentymisestä, lintujen ruokinnasta, unelmista ja niiden touteuttamisesta - myös matkan aikana. Nauti itsesi toteuttamisesta, silloin olet koko ajan perillä.
Leppoisaa loppiaista!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)