Pieniltä lapsilta voisimme ottaa paljon opiksi. He elävät hetkessä, ihmettelevät ja tutkivat kaikkea, ovat uteliaita, nauravat ja juoksevat (kunnes kielletään). Lapset syövät kun on nälkä ja nukkuvat kun nukuttaa (kunnes toisin opetetaan). He uskovat itseensä (kunnes aikuiset lyttäävät heidän kaikkivoipaisuuskuvitelmansa) ja uskovat maailman hyvyyteen (kunnes aikuiset kertovat että maailma on paha paikka). Lapset uskovat unelmiinsa (kunnes jne...).
Pieni vauva on puhdasta rakkautta. Ja siihen tilaan palaamme jälleen kuollessamme. Tila on niin autuas, että monet rajakokemuksen läpikäyneet kertovat olleensa vaikean valinnan edessä, jäädäkö tuohon ihanaan tilaan vai palatako ruumiiseen.
Miksi emme pyrkisi kohti tuota täydellistä olotilaa lapsuuden ja kuoleman välissä? Miksi mieluummin kurjistelemme? Miksi? Jokainen voi miettiä kumpi on mukavampaa. Ensi kerralla kun tekee mieli kurjistella, mitä jos tekisitkin kuperkeikkoja niin kauan että naurattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti